|
Satama käsittää kaksi lahtea, itse
Mustanlahden ja Kortelahden, jonka perukoilla kyhäiltiin
purjelaivoja ja proomuja. Lahtien väliselle alueelle
rakennettiin vuonna 1856 oluttehdas.
Finlaysonin tehdas rakennutti 1860-luvulla
Kortelahden perukkaan laiturinsa halkojen purkua varten. Venäjän
hallitus teetti Tampellan konepajalla kesäksi 1864 suuren
potkurihöyryn Storfursten Wladimirin, joka sai viereen oman
laiturinsa. Kansan suussa näitä laitureita kutsuttiin ”enkesmannin
ja kruunun pulvärkeiksi”.
Seuraavina vuosikymmeninä laivaliikenne
vilkastui, ja myös Frenckell rakennutti Kortelahteen oman
laiturinsa. Matkustajaliikenteen myötä satamassa alkoi vilkas
torielämä: maalaiset myivät pöydiltä tuotteitaan, toiset pitivät
satamassa kahvikojuja ynnä sellaista.
Laivasto perustettiin vuonna 1916, ja
Pyhäjärven puolella siihen kuuluivat matkustajalaiva
Längelmäki ja hinaaja Tavastehus II. Näsijärven aluksista
laivastolle pakko-otettiin matkustajalaivat Tarjanne,
Pohjola ja Kuru sekä hinaajat Murole ja Näsijärvi. Laivat
maalattiin vihreiksi ja niihin asennettiin 75 millin tykit.
Kaupungin piti osoittaa laivaston miehistölle ja
päällystölle majoitustilat sekä kansliatilat – Mustanlahden
makasiini annettiin tähän käyttöön.
Ainoa operaatio laivastolla oli, kun se
määrättiin saksalaisten zeppeliinihyökkäyksen pelossa
siirtymään turvaan Lielahden poukamiin. Satakunnan
laivastosta oli tamperelaisille pelkästään monenlaista
harmia. Laivaston taru päättyi Venäjän vallankumouksen
jälkimainingeissa. Miehistö poistui Mustastalahdesta
lokakuussa 1917, ja laivat palautettiin omistajilleen.
Näsijärven laivaliikenne vilkastui sodan
jälkeen, mutta Kurun uppoaminen ja 138 ihmisen kuolema
Siilinkarin edustalla vuonna 1929 kolautti uskoa
höyrylaivoihin.
|
Nykymuotoinen
Mustanlahden satama on liki satavuotias. Tampereen tärkeimpänä
satamana se on ollut ”ylävetisten” läpikulkupaikka, puutavaran
vastaanottopaikka ja vilkas torialue. Laiturintapaisia
Mustaanlahteen sorvattiin jo 1830-luvulla. Kalliorantainen
luonnonvalkama oli muutoinkin hyvä purkupaikka halkojaaloille ja
rakennuskiviä kuljettaneille kaljaaseille.
Oman pikantin lisänsä antoi Finlaysonin
kapearaiteinen hevosvetoinen rautatie, joka sivusi
satama-aluetta. Tehdashan kuljetti 1870-luvulta lukien halkoja
Santalahdesta tehtaalle. Myöhemmin tehtaan rautatie
sähköistettiin ja kulku jatkui vielä vuosikymmeniä.
1800-luvun lopulla Mustanlahden
satama-aluetta kunnostettiin ja Kortelahti ruopattiin. Vanhojen
puulaiturien tilalle rakennettiin yhtenäinen kivilaituri.
Tampere-Pori -rautatien takia torin sivuitse rakennettiin
teräsristikkopilarien varaan sata metriä pitkä maasilta eli
viadukti.
Varsinaisesti satama-alue muotoutui vasta
kun Mustanlahden oluttehdas lopetti toimintansa 1900-luvun
alussa. Alue tasattiin ja kiveä ajettiin Mustanlahden täytteeksi
Mammannokan edustalle.
Erikoislaatuisin
episodi Mustanlahden ja koko Tampereen satamahistoriassa lienee
keisarillinen Satakunnan laivasto (Satakunnan järvilaivue eli
Satakunsdskaja ozernaja
flotilija), jonka
sotilaallinen merkitys oli tosin olematon. Laivasto oli osa
Venäjän puolustussuunnitelmaa, jolla varauduttiin saksalaisten
mahdolliseen maihinnousuun Suomeen.
Toisen maailmansodan jälkeen
laivaliikenteelle koitti vielä kerran hyvä kausi, mutta kun
autokanta uusiutui ja polttoainetta alkoi taas saada, vaikeudet
kasaantuivat. Kannattavuus heikkeni sekä matkustaja-, että
tavaraliikenteessä. Viimeinen lasti puutavaraa purettiin
Mustassalahdessa 1963.
Matkustajalaivoista Aitolahti
luovutti vuonna 1945. Sitä seurasivat muun muassa Vankavesi,
Ylöjärvi ja Teisko. Intti lopetti 1970 ja kuutta vuotta
myöhemmin Pohjola. Nykyään vain Tarjanne ylläpitää säännöllisen
reittiliikenteen kunniakasta perinnettä.
Päätteeksi pikantti
yksityiskohta. Näsijärvi II:n savupiippuun maalattiin
1990-lopulla punatähti, mutta se ei toki viittaa Venäjän
neuvostoaikoihin. Hinaaja nimittäin kuului 1930-luvulla Rosenlew
Oy:lle, joka käytti laivoissaan tunnuksena kyseistä merkkiä!
|
